Tietoa Satelliittipojista

Satelliittipoikien historia lyhyesti

change, arrows, clouds-948020.jpg

Alku

60-luvulla isäni Jorma Karvinen aloittaa kodinkonekaupan tukkuportaasta. Hän myi kodinkoneita maahantuojien palveluksessa vähittäiskauppiaille kauppaopiston käytyään. Tuolloin hän oli reipas alle ”kolmekymppinen” myyntimies ja piakkoin myös pienen pojan isä. Pasi-poika eli minä, ”tulla tupsahdin” perheeseen. Pian seuraa teki myös Markus, joten Margit äidillä riitti puuhaa kotipuolessa. Jorma myi kodinkoneita eri maahantuojien palveluksessa, kuitenkin siten, että tuotteet paremminkin edustivat myöhemmin viihde-elektroniikkaa. (Helkama, Suomen Hitachi, Oy Lohja Ab – Finlux)

Oma yrittäjyys

80-luvun alussa avautui mahdollisuus omaan yrittäjyyteen. Jorma avasi ensimmäisen, sen ”aidon” Mustan Pörssin Tampereen keskustaan Kuninkaankadulle. Kauppaa käytiin kiivasti, myyjiä oli paljon, myöhemmin myös omat pojat siellä aloittelivat palveluammatissa. Tästä edettiin lähemmäksi 80-luvun loppua, minulla oli mielenkiintoa syvemmälle tekniikkaan ja tarkemmin antennijärjestelmien puolelle. Satelliittiantennit olivat tuolloin vielä melko kalliita ja siten niitä oli vielä harvoilla. Tutustuin tuolloin ”lautasiin” ja pian solmin maahantuontisopimuksen paraboliantenneja valmistavan tehtaan kanssa. Nyt alkoi edullisempien SAT-järjestelmien kausi! Perustin ”Satelliittipojat” yritykseni, joka toimi isäni yrityksen ”siipien alla”.

Nykyhetkeen

Sittemmin satelliittilaitekauppa lisääntyi hintojen muuttuessa edullisemmiksi ja myös uusien keski-eurooppalaisten ostokontaktien myötä laitepuoli monipuolistui. Suomen siirtyessä digiaikaan laitekauppa saavutti huippulukemat vakiintuneiden laitetoimittajien avustuksella, (tuotemerkkeinä; mm. Topfield, Digiality, Maximum, Handan). Suuri kiitos tästä myös heille! Suuresta asiakaskunnasta saan kiittää myös isääni, luonnollisesti vanhat asiakkaat luottamuksella kääntyivät puoleeni kodintekniikan kysymyksissä. Tänä päivänä, liiketoimintamme perustuu jopa yli 30 vuotta vanhoihin asiakassuhteisiin samalla toivottaen uudet asiakkaat tervetulleiksi!